keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Eurotour ja F3B SM 1/3

F3B:n SM-kilpailukausi aloitettiin 23.–24.5. Ruotsinpyhtäällä vaikeassa ja vaihtelevassa säässä. Osa kilpailijoista saapui paikalle jo keskiviikon-perjantain aikana harjoittelemaan ja säätämään koneita. Säädöt saatiinkin melko hyvin kohdalleen ja iltaisin oli aikaa saunoa ja nauttia kauniista kesästä.


Perjantai-iltana katseltiin saksalaisten vieraiden ajoa. Katsellessa mietittiin, mitä meidän pitäisi tehdä saavuttaaksemme samanlaisen rutiinin ja suoritustason. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua... Jäin miettimään, onko Suomessa kunnollista harjoittelukulttuuria, kun vieraat kertoivat harjoittelevansa kerran viikossa. Suomessahan me usein vain lennättelemme, mikä on ok, jos ei ole kilpailuissa menestyminen päämääränä.


Kilpailu aloitettiin lauantaina pilvisessä säässä. Tuuli tuli kentälle metsän takaa pohjoisesta, mikä ennusti vaikeaa keliä. Jo alkukierroksilla kävi ilmi, kuinka vaikea sää oli erityisesti termiikkilennättämisen kannalta. Kilpailu olikin kunnon taistelua sekunneista. Termiikkilennossa suomalaiset turvautuivat selvästi saksalaisia herkemmin nostoissa pyörimiseen, kun vieraat taas lennättivät mielellään aalloissa.


Matkatehtävät olivat erittäin mielenkiintoisia ja päivän aikana nähtiin useita taktisia kuvioita taivaalla. Kun kohtalaista ilmaa ei tuntunut olevan lainkaan, oli erittäin tärkeää lentää hyvässä ilmassa ja pysyä poissa laskevista. Spiidissä oli selvästi havaittavissa kulttuurieroja kilpailijoiden välillä: saksalaiset ystävämme lennättivät huomattavasti painavammilla koneilla, käänsivät loivasti ja hinasivat korkealle.


Sääennusteiden mukaan sunnuntaina piti olla parempi sää kuin lauantaina. Onneksi saimme lauantaina reilusti lennätettyä, sillä sunnuntai kului pääosin sateelta ja ukkoselta suojautumiseen. Saimme kaikesta huolimatta jonkin verran lennätettyä ja hyvin lennätettiinkin, ja mielestäni suomalaisten hinauksetkin olivat jo parempia. Sunnuntain sää oli myös vaikea: välillä ilma oli kuin liisteriä ja maa valkeana rakeista. Päivästä ja koko viikonlopusta jäi silti todella hyvä fiilis. Moni sai varmasti uutta intoa ja tietoa omien taitojen kehittämiseen. Seuraavat SM-osakilpailut lennätetään vasta elokuussa, joten aikaa on nauttia kesästä lennokkikentillä.


Tulokset


Eurotour


1 Kunz, Andreas
2 Nyberg, Lasse
3 Koeberlein, Gerhard
4 Lauren, Janne
5 Astikainen, Heikki
6 Keinonen, Mika
7 Arima, Erkki
8 Lauren, Jouni
9 Hanhilammi, Tapio
10 Eskeli, Jani
11 Lahtinen, Jukka
12 Knuutila, Tauno
13 Heikkila, Esa


SM 1/3


1 Nyberg, Lasse
2 Lauren, Janne
3 Astikainen, Heikki
4 Keinonen, Mika
5 Arima, Erkki
6 Lauren, Jouni
7 Lahtinen, Jukka
8 Hanhilammi, Tapio
9 Eskeli, Jani
10 Knuutila, Tauno ,95
11 Heikkila, Esa

Kuvia

lauantai 9. toukokuuta 2009

Tarttila F3B-team training

Start line was located behind the mud walls!











Photos: M. Höglund

tiistai 5. toukokuuta 2009

Seuramatka Ruotsiin

Ensimmäiset Suomalaiset ovat ilmoittautuneet Örebrossa käytävään Eurotourin kilpailuun. Suomalaisilla on jo pitkä perinne käydä kisaamassa naapurimaassa, mutta minulle tästä tulee ensi kerta. Osallistujalistalla on tällä hetkellä muun muassa MM 1. & 2. Herrigin veljekset ja useita muitakin Euroopan huippuja. Odotettavissa on melkoinen opintomatka!

Linkki osallistujiin

Hyvää kevättä kaikille F3B:n ystäville - Sunny spring for all friends of F3B

Hyvää kevättä kaikille F3B:n ystäville - Sunny spring for all friends of F3B
Kova oli keväinen veto - Powerful spring towing (Kuva M.Höglund)